Etsin lähteitä post-modernismista, mutta päädyin Shakespearea kuulemaan.
Itäkeskuksen kirjastossa Vuokko Sivuranta, FM, piti esitelmän Shakespearen soneeteista ja sitaateista. Kolmen luennon sarja etsii englantilaisen kulttuurin ydintä.
1.4.2015 klo 18.00 alkaa sarjan viimeinen osa. Tilaisuus on Itäkeskuksen kirjastossa STOAssa. Vapaa pääsy. Tervetuloa! Oman teekupin saa ottaa mukaan.
Vuokko Sivuranta luennoi Shakespearesta Itäkeskuksen STOAssa.
William Shakespearen tuotanto on järeä. Se on rikkonut ja uudelleenmääritellyt rajoja – ja yhäti tekee niin. Luennossa kiinnosti ajatus ihmisluonnon muuttumattomuudesta. Paljon on 1500 -luvulta muuttunut, mutta Shakespeare on tajunnan tulkkina yhä relevantti.
Oi kauneuttasi! Mietin – kuinka Ajan tuhoon taivut!
Sulous luopuu itsestään. Se kuolee uuden kasvun nähdessään.
Ei Ajan sirppiä voi pidättää,
se sinut leikkaa. Vain kylvö jää.
-Shakespeare, 12. sonetti
Rakkaus, intohimo, kateus, vallanhimo, kosto, murha ja kuolema. Näytelmän ja runon aihepiiri ei jätä kylmäksi.
Vallan ja väkivallan sokaisemat kuninkaat kauhistuttavat. Hitler, Stalin ja muut nykyajan vastineet eivät jää keskiajan hirveyksistä toiseksi.
Murha on yhä vallan väline. Sananvapaus, lehdistönvapaus ja netin vapaus herättävät ajankohtaista huolta. Informaatiosota on sotaa mielestä, sotaa representaatioista, sotaa ihmisten sydämestä. Näillä suuret johtajat manipuloivat joukkojaan. Kriittiset äänet tapetaan. Tämä on modernia hirveyttä.
Etsin postmodernia. Löysin keskiajan runoniekan. Postmoderniin kuuluu rajojen ylittäminen ja mallien uudistaminen. Siihen kuuluu kriittinen moniäänisyys. Keskiajan teatteri oli yllättäen myös melko postmoderni foorumi.
