(Kirjoitus jatkaa blogisarjaa ”Psykoterapia on fyysisen terveyden lähde – Osa 1”)

”Kokonaisvaltainen” ja ”Holistinen” – nämä ovat pahassa mielessä muotitermejä. Kuitenkin ne ovat lyöneet itsensä läpi ihmistieteissä ja psykoterapian käytännöissä. Holistisia hoitoja löytyy joka lähtöön! Holismi kaatuu kuitenkin erääseen laajalti käytetyyn termiin. Tämä termi on ”sosiaalisuus”.

Väitän, että vallalla on naiivi holismi tai naiivi kokonaisvaltaisuus. Näin arvokkaasta asiasta tehdään hömppää! Tämä siksi, että paljon hehkutettu ”holismi” perustuu usein käsitteelliseen harhaan ja epämääräiseen höttöön, kuten Lauri Rauhala kirjassaan mainitsi (Rauhala 2005). Toistan tämän Rauhalan esittämän kritiikin ja osoitan, että se pätee yhä. Käsitteellinen epämääräisyys ja höttö syö tehokkuutta käytännöistä. Mennään kuitenkin lyhyesti tunteisiin ja niiden kautta mieleen ja kehoon.

Tunteet ja kehollispsyykkisyys

Tunteet ja mielialat ovat osa psykoterapian työkenttää. Tunteissa yhdistyy keskeisesti kehollinen, psykologinen ja ns. sosiaalinen puoli. Näin siis tunteet ovat eräs konteksti, jonka avulla voimme tarkastella ihmisen biopsykososiaalisia ulottuvuuksia.

Vanhastaan on ajateltu, että tunteilla on vaikutusta kehoon. Jo Hippokrates pyrki ymmärtämään tunteiden vaikutusta kehon terveyteen (Fee & Sternberg 2000). Kuitenkin nykyhetkeen tultaessa länsimaissa on ollut vallalla jyrkkä erottelu mielen ja kehon välillä.

Descartesin filosofian kapea tulkinta

Mielen ja kehon jyrkän erottelun eräs selittävä tekijä on ollut kapea tulkinta Descartesin filosofiasta. Toisaalta jako mieleen ja kehoon on kuitenkin perusteltua tehdä. Mieli ja keho ovat omalakisia ja siten toisistaan erottuvia kokonaisuuksia (Vuorinen 1992,13. Keltikangas-Järvinen, Räikkönen ym. 1995, 12; Rauhala 1992, 32 – 49). Perinteisesti länsimainen ajattelu näyttäisi kuitenkin yksipuolisesti korostaneen mielen ja kehon erillisyyttä. Mielen ja kehon vuorovaikutuksen tutkiminen on jäänyt vähemmälle.

Jo Descartes kuitenkin näki, että mieli on läheisesti liittynyt, ikään kuin sekoittunut, kehoon (Alanen 1996, 26). Tämä sekoittuneisuus on jäänyt vanhastaan analysoimatta. Siten ihmiseltä on kestänyt varsin pitkään liittää omaan itseensä sekä kehollinen että psyykkinen puoli. Lisäksi länsimaisuutta pidetään itämaisuuteen nähden korostuneen yksilökeskeisenä. Tämä on puolestaan jättänyt ihmisen sosiaalisen puolen vähemmälle huomiolle.

Holistinen ja biopsykososiaalinen ihmiskäsitys

Fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen suhteita käsiteltäessä on tehtävä rajausta ja otettava kantaa ihmiskäsitykseen. Mielen ja kehon suhteiden loogisia mahdollisuuksia on aikojen saatossa filosofiassa systematisoitu. Tässä artikkelissa tehdään rajausta ja aiheen lokalisointia suhteessa yleiseen biopsykososiaaliseen käsitykseen yksilön perusluonteesta ja Lauri Rauhalan (1992) esittämään kokonaisvaltaiseen eli holistiseen ihmiskäsitykseen.

Lisäksi eri yhteyksissä on ennakoitu psyykkisen kautta vaikuttamista fyysiseen olemuspuoleen tai psykologisin keinoin vaikuttamista somaattiseen terveyteen niin ennaltaehkäisevässä kuin korjaavassakin tarkoituksessa (Rauhala 1992, 132, 152 -156; Näätänen, Ryynänen ym. 1995, 66). Näihin aihepiireihin artikkelisarja sijoittuu.

Rauhalan kokonaisvaltainen ihmiskäsitys

Kokonaisvaltaisen ihmiskäsityksen perusteeksi Rauhala (1992, 31) ei kysy millainen ihminen on, vaan, miten ihminen on olemassa. Kysymykset johtavat erilaisiin näkökulmiin ja vastauksiin.

Rauhalan näkökulma tuo ihmisen lisäksi kuvaan situationaalisuuden eli ympäristön ja kontekstuaalisuuden. Rauhala ei fokusoi pelkkään ihmisyksilöön sinänsä vaan ihmiseen maailmassa. Hän puhuu ihmisen fyysisestä, psyykkisestä ja situationaalisesta olemuspuolesta. (Rauhala 1992, 31 – 34.) Tämän situationaalisen ja siihen sisältyvän sosiaalisen puolen käsittelyn kannalta teen rajausta, jota perustelen seuraavassa. Käsittelen ensin biopsykososiaalista ihmiskäsitystä, jonka laajennan myös Rauhalan kehollispsyykkissituationaaliseen ihmiskäsitykseen.

Sosiaalinen olemuspuoli ihmisessä – vai onko?

Sosiaalisuutta ja sosiaalista pidetään laajalti itsestään selvyytenä. Siksi tämä on yllättävää ja siten rankkaa kritiikkiä. Mutta otetaan asia kerrallaan.

Sosiaalista olemuspuolta pidetään yleisesti erottamattomana osana ihmistä. Yksilöön on biologisesti ankkuroitu monia kehollispsyykkisiä valmiuksia. Näitä ovat esimerkiksi hermoston peilisolujärjestelmät ja tunteiden ulospäin näkyvä ekspressiivinen puoli. Nämä orientoivat ihmistä hänen itsensä ulkopuoliseen sosiaaliseen ympäristöön.

Pelisolujärjestelmä ja motorinen kognitio ovat neurobiologista aivoperustaa toisten intentioiden ymmärtämisen ja sosiaalisen kognition kehittymiselle (Gallese ym. 2009). Peilisolujärjestelmä on myös tärkeä neurobiologinen mekanismi empatialle eli toisten sisäisten tilojen, kuten emotionaalisen ja kognitiivisen toiminnan, ymmärtämiselle (Corradini & Antonietti 2013).

Gallesen artikkeli tekee yhteenvetoa myös tutkimuksista, joissa muiden ihmisten intentionaalisen toiminnan tulkinta on automaattista, vaistomaista, ja tapahtuu myös tiedostamattomalla tasolla (Gallese ym 2009, 105). Näin voitaisiin ajatella, että sosiaalinen olemuspuoli kuuluisi ihmiseen. Tämä on kuitenkin yksioikoinen käsitys, joka jättää huomiotta eräitä keskeisiä seikkoja. Näistä seuraavassa.

Siirry artikkeliin:

Sosiaalisuuden ja ”sosiaalisen” kritiikki!

Lähteet:

Alanen, Lilli (1996) Tunteet Descartesin teoriassa. Teoksessa: Niiniluoto I. & Räikkä J. (toim.) Tunteet. Helsinki. Yliopistopaino.

Corradini, Antonella & Antonietti, Alessandro (2013) Mirror neurons and their function in cognitively understood empathy. Consciousness and cognition. 22/2013.

Fee, Elizabeth & Sternberg Esther (2000) Emotions and disease. U.S. National Library of Medicine. National Institutes of Healt. Haettu 27.10.13: http://www.nlm.nih.gov/exhibition/emotions/balance.html

Gallese, Vittorio; Rochat, Magali; Cossu, Guiseppe & Sinigaglia, Corrado (2009) Motor cognitio and its role in the phylogeny and ontogeny of action understanding. Developmental psychology. 1/2009.

Keltikangas-Järvinen, Liisa; Räikkönen, Katri; Ravaja, Niklas; Näätänen, Petri & Ryynänen, Arto (1995) Persoonallisuus ja terveys. Teoksessa: Räikkönen, Katri & Nurmi, Jari (toim.) Persoonallisuus, terveys ja hyvinvointi. Helsinki. Suomen psykologinen seura.

Näätänen, Petri; Ryynänen, Arto; Räikkönen, Katri; Ravaja, Niklas ja Keltikangas-Järvinen, Lisa (1995) Emootioiden funktiot, säätely ja somaattinen terveys. Teoksessa: Räikkönen, Katri & Nurmi, Jari (toim.) Persoonallisuus, terveys ja hyvinvointi. Helsinki. Suomen psykologinen seura.

Rauhala, Lauri (2005) Ihmiskäsitys ihmistyössä. Helsinki. Yliopistopaino.

Vuorinen, Risto (1992) Persoonallisuus ja minuus. Juva. Wsoy.